Minulle itsenäisyys merkitsee ennen kaikkea turvallisuutta. Tulee mieleen oma isä, joka on jo päässyt rauhaan taisteluistaan. Ne olivat hänelle kovia rintamalla, missä hänellä meni viisi vuotta, mutta sota jatkui vielä kotona melkein koko elämänpituisen matkan monien vastoinkäymisten myötä.
Kun olin lapsi, isällä oli tapaan ukkosenilmalla istua kotimme rappusilla ja katsella kesäisen hellepäivän salamoita. Samalla hän valvoi ja tarkkaili nurkkia ettei salama päässyt yllättämään. Näin oli käynyt eräälle perheelle siinä kotimme lähellä ja tästä kai isämme pelko alkoi. Kun isä valvoi, siskoni ja minä saimme pujahtaa peiton alle salamoita pakoon ja nukahtaa siihen turvallisesti.
Isä valvoi rintamallakin, että kotona olevat rakkaat saivat olla turvassa vihollisilta. Ei isä sinne sotaan vapaaehtoisesti mennyt, ei varmasti kukaan muukaan. Nuorille miehille olisi ollut muutakin tekemistä, myös meidän isälle, vaikka hänellä ei omaa perhettä tuolloin vielä ollutkaan.
Monenlaista pelkoa isä varmasti sai sodan kauhujen keskellä kokea. Mutta ei hän niistä meille lapsille mitään kertonut, emmekä me kyselleetkään. Hiljaa vaan selasimme harmaakantista paksua kirjaa, joka meillä oli kotona. Kannessa luki "Viisi sodan vuotta". Kauheitakin kuvia siinä oli, mutta eivät ne pelottaneet. Lapsen mieli kuitenkin ihmetteli sitä miten isä jaksoi tuon kaaoksen keskellä viisi pitkää vuotta ja säilyi hengissä. Meillä oli vahva isä.
Kuinka hyvältä tuntuikaan silloin lapsena herätä auringon paisteeseen ukkosen mentyä ohi, kun isä oli valvonut ja mennä ulos haistelemaan raitista ilmaa.
Hoivataan ja kunnioitetaan me sitä pientä veteraanien joukkoa, joka vielä on jäljellä. Haavoitta heistä ei ole kukaan jäänyt, ei isänikään, vaikka arpia ei ulospäin näkynyt. Kun sota loppui, aurinko ilmestyi jälleen Suomen taivaalle, mutta etteivät pilvet sitä jälleen peittäisi, laitetaan kädet ristiin ja rukoillaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, että kävit lukemassa blogitekstejä. Jätäthän pienen kommentin käynnistäsi, se ilahduttaa. Kiitos.