Julkaisut vuosien varrelta

1995: piirroskuvakannellisessa kirjoittajakoulun antologiassa on listattuna seuraavat tekijät: Irja Suihko, Aimo Ahola, Tanja Eskola, Elli Halttunen, Elise Kavanto, Elli Kavanto, Teemu Korpisalo, Pekka Rokala, Markku Salonen, Ritva Vainio ja Taneli Viljanen.

2000: Pölyä pöydällä eli Nauriinsylykijät 2:en kirjoittaneet ovat Aimo Ahola, Elli Halttunen, Anna-Kaisa Kangasniemi, Elli Kavanto, Teemu Korpisalo, Seppo Laine, Riitta Naapila, Sulevi Riukulehto, Irja Suihko, Siiri Tammela, Ritva Vainio ja Kyllikki Vierikko.

2001: Yöperhoset puhuvat eli Nauriinsylkijät 3: Aimo Ahola, Riina Eskola, Elli Halttunen, Johanna Kangas, Elli Kavanto, Vesa Keskisaari, Anna-Kaisa Kumpula, Sanna Kynnäs, Seppo Laine, Emilia Miettinen, Riitta Naapila, Maria Nokelainen, Heikki Rantala, Sulevi Riukulehto, Tarja Salminen, Irja Suihko, Siiri Tammela, Tuula Tammela ja Kyllikki Vierikko.

2004: Hiukkasviihdytin eli Nauriinsylykijät 4 sisältää Aimo Aholan kirjoittamia novelleja.

2006: Häät Mustikkavuorella ja muita tarinoita Ähtäristä eli Nauriinsylykijät 5: Aimo Ahola, Elli Halttunen, Seija Keinänen, Riitta Naapila, Tarja Salminen ja Tuula Tammela.

2009: Henkireikä Nauriinsylykijät 6 kuvaa kirjoittamisen merkitystä harrastajalle. Aiheet laidasta laitaan:muistoja, jotka haluttu tallentaa, mielikuvituksen lentoa ja yksityisajattelun parhaita pätkiä. Kirjoittajat: Aimo Ahola, Elli Halttunen, Seija Keinänen, Riitta Naapila, Tuula Tammela ja Anu Viikki.

2015: Viimeisin julkaisu Elämän sylissä sisältää Anna-Kaisa Kangasniemen runoja.

Julkaisujen kirjoittajien nimet sain ystävälliseltä kirjaston työntekijältä tässä aiemmin.

Itselläni on vain 2009 ilmestynyt Henkireikä-kirjanen. Olisi tietenkin hienoa saada kokoelmaansa kaikki julkaisut. Siinä onkin minulla hommaa.

Tässä vähän kuvia vuosien varrelta. Ensimmäiset kuvat 2012 ja viimeisin kuva on alkusyksyltä 2018. Kolome ensimmäistä kuvaa on pienikokoisia. En tiijä, miten niitä vois suurentaa, kun eivät ole minun ottamia kuvia, vaan sain suntuubin vanhasta sivustosta ne tallennettua onneksi läppärini tiedostoihin.

Kynäiset täytti 20 vuotta lokakuussa 2018 ja meistä oli juttu ja muistelutarinoitamme paikallislehdessä Uutisnuotassa:

Sielusi peili

Ihmisiä on kuin muurahaisia. Kurkistaa jos voisi sielun syvyyteen, niin kahta samanlaista ei oo. Näin filosofoi populaarilaulaja Veikko Lavi laulussaan.
Ihmisiä kun katselee ja kuuntelee, niin jotain heidän persoonansa viestittää. Tietämättään he avaavat sielunsa peiliä, niin ilmeellä äänellään kuin persoonallaan.
Joku heittää mojovan vitsin tilanteessa kuin tilanteessa, eikä ole milläskään, kun taas toiselta se ei onnistu lainkaan. Huumorin kukkanen kasvaa ja virkistää ympäristöään. On ilon antaja arjen harmaudessa. Kuvitellaan jotain jännittävää tilannetta jossa kaikki pönöttää. Joku tulee ja laukaisee tilanteen rennoksi heittämällä ilmaan sopivan sutkauksen ja tilanne muuttuu.
Olihan Presidentti Kekkosellakin hyvä huumorin lahja, jota hän käytti täpärissä tilanteissa rentouttamaan ilmapiiriä, ja kaikki sujui luontevasti.
On toinenkin puoli huumorissa. Lokaa heitellään tuutin täydeltä ja paksua. Suu käy yhtenään ja vitsiä lentää. Yritetään olla hauskoja ja naurattaa toisia. Ehkä löytyy pakko naurajia vaikka sielua raastaa. Tällainen huumori on väkinäistä.
Puhdas huumori on hauskaa. Poikani Arto tuumaa useaan asiaan neuvoksi: Pitää olla sitä emälampaan sisua. Tämä on hauskasti sanottu, mutta takana on suuri viisaus ja neuvo. Tämän kannattaa jokaisen ottaa opiksi.

Odotus on

...kurkien trumpettimainen duetto.
kuulakkaana kevätaamuna.
kun ilmassa tuoksuu pihka ja aurinko.
Edessä paljojen päivien pino.

...tuore vihta rappupielessä,
kun juhannussauna lämpiää
ja kattilassa kiehuvat varhaisperunat.

...hämmästynyt katse

pudonneen lehden kuussa,
kun päivät.... niin missä ne ovat?

...aamunkoitto
suuren unen jälkeen.

Kevät

Valo lävistää pimeyden

ja tuulessa tuoksuu 

pihka ja aurinko. 

Suruvaippa hymyilee 

eteläseinällä. 

Pian 

valkovuokkoyö valmiina 

soittamaan 

koko sinfonian. 

Dementiapelkoon lääke on taattu, 

runonväännöstä jos ei oo laattu. 

Ennaltaehkäisy on kova juttu,

aviomieskin kauan on tuttu. 

Jo liian kauan sohvall' on maattu.

Käki kukkuu, kukkuu, kukkuu... 

ja leppälinnun munat hukkuu. 

Pian käenpoika nokkaa aukoo, 

isälintu syytteen laukoo: 

"Tuo ei kuulu meidän sukkuu."

Runo

Vauva ja vaari 

yhtä avuttomia. 

Sanat hukassa 

Siinä välissä luulee 

jotakin olevansa. 

Liito-orava 

avohakkuun reunalla 

avuttomana. 

Pienet huolet puhuvat, 

suuret ovat mykkiä.

Elämää

Kuulkaapas tätä, sydän pakottaa näin kertomaan;
Ethän miettimättä jätä, miten kaikki joskus vanhetaan-
Elämään kun eletään, on päivää monenmoista.
Tänään hieman itketään, kas huomenna jo toista
mielialaa suuremmoista....

Joskus laittaa miettimään, mikä tarkoitus on kaiken tään---
Minullakin takanani mustaa monta hetkee.
Pimeydestä valoon päässyt, jatkanut taas retkee
toisten kanssa jakaen, surut, murheet eilisen.
Yksinäänkin pohtinut oon paljon aatoksia, tullen siihen tulokseen, on paljon kiitoksia
mun syytä ylös lähettää; on paljon hyvin mulla!

Nyt kerron ison salaisuuden,voi hymy tulla sulla:
Elämä on mallillaan, voin mummuks kohta tulla!!!!

Lapsuuskoti

Metsä ympärilläsi,
vanhat pihakoivut
suojaavat pihaasi.
Järvi siintää peltojen takaa.
Punainen mökki
näkyy aitan takaa.

Lapsena polkujasi kuljin,
paimen tyttönä
muistot sieluuni suljin.
Lintujen kuoro metsistä soi.
Teeriparvet illoin kukersi,
kyyhkynen surumielen tunteen loi.

Illan hämärässä hiljaa istuin,
kesän kauneutta kuuntelin.
Porkkanan varresta kiskaisin
sitä nauttien narskutin.
Eipä lapsella iloa muuta,
täytyi katsella vain kesäyön kuuta.

Kesän lapsi

Kevät vapautti vedet
Lempeät laineet lyövät.
Hentoiset varpaat hiekassa,
pikkupylly kastellaan vedessä.
Tytön tylleröinen kirmaisee:
Minä olen uinut!

Suunnaton mies

Olen peruutellut jo kauan.
Katsomatta taakseni, mennyt sinne,
perstuntumalla.

Nyt sekin suunta on kuljettu loppuun.
Olen selkä seinää vasten.
Eteenpäin en ole enää vuosiin päässyt.

Viisaampi olisi luovuttanut
jo aikoja sitten,
Tyhmempikin viimeistään nyt.

Minä en.

Olen suunnaton mies
mutta minä liikun vielä.

Sipsuttavilla sivuaskelilla.

Nyt se on nähty

Nyt se on nähty!
Miten kuuseen kurkottaja katajaan kapsahti.
Miten lankeemus peesasi edellään kulkenutta ylpeyttä.
Miten toisille kuoppaa kaivanut
sinne lapioineen itse putosi.

Nyt se on nähty!
Miten paha saa palkkansa, euroina
mutta hyvä joutuu kääntämään toisenkin poskensa.
Miten tippa voi tappaa
ja ämpäri hukkua.
Miten vanhakansa tiesikään
mihin uusi kansa kaatuu.

Nyt se on nähty!
Miten Sana tuli kerran lihaksi
mutta me selitimme sen läskiksi.
Miten rehellisyys maan perii,
ja menettää perintönsä veroina valtiolle.

Miten vaikea on rikkaan nuorukaisen päästä taivasten valtakuntaan
kun, köyhät kameleineen tukkivat neulansilmän.

Korppi

Heräsin autosta
tiettömien teiden takaa.
Viluisena.

Olin hengittänyt etäisyyttä itseeni.
Muuttunut korpiksi,
joka häpesi halvaantuneita siipiään.
Nokkinut haaskaa
raatokärpästen surina korvissani.
Suu kuivana, kuin tulisi tomuksi jälleen.

Et puhunut mitään
sillä varastin sanat huuliltasi
kirjoittaakseni loppukohtauksen
itse.

Heräsin autosta
kaukana kotoa.
Peloissani.

Enkä löytänyt enää
niitä riehakkaita piirteitä
lapsivedellä pestyillä kasvoillani.
Aamurähmäisillä silmilläni
näkymättömät kyyneleet.

Et puhunut mitään
sillä tiesit että korjaisin jokaisen lauseesi,
itsekyyden punakynällä,
itselleni sopivaksi.

Kevään puro 1.

Talven, kevään
ja niin
siinä on jälki jäinen.
Astuttu talven päälle.
Ei selvä kuva
kevään lämpö jo vääntänyt.

Mitä tapahtuu
kun säteet sulattaa.
Puronako virtaa pois.

Muisto joka tulvii kesällä
oliko se minun jälkeni
vai odotus siitä uudesta
kevään jäljestä.

Pelkkä miete

Tänään elän
nyt.
Huomenna muistelen
eilistä.
Jälkiviisaana voin arvioida
mitä tein.
Huomista en voi elää
nyt.
Sen arvionti tulee
ylihuomenna.

Jälkeenpäin on aina viisaampi.

Yksinäinen

Sarastaa
taivaanranta nostaa valoa.
Jalkani tuntevat asfaltin
öisen kylmyyden.
Hehkuva taivaanranta.
Tunnen aistieni avautuvan
kasvoillani talven jäljet.
Aneeminen väri,
joka värjäytyy taas
kesän kosketuksesta.

Sitä odotellessa tunnen
jalkojeni alla
menneen talven.

Kynäinen

Mitä viiva ja piste merkitsee
jos luettava teksti koskettaa.
Naurattaa, itkettää.
Ei kynä kirjoita ilman aivojen käskyä.
Sisältö, oivallus.
Runo,
sinusta itsestäsi löytynyt.

Ajatusten siivin

Ei ajatuksia
ole luotu
kahleisiin.
Aina ne
karkaavat
sinne
missä lukee
pääsy kielletty.
Tuuli tietää
ja metsä
hymyää.
Jossakin on
lampi
ja jossakin
siellä
sydäntäni
odottaa
rauha.

Viesti

Meidän kielemme
on hiljaisuus
sitä kieltä
puhuu ikävä.
Sinä puhut
ja minä puhun.
Viestisi
tulee kaukaa
ja heikkona
mutta minä
sieppaan sen
lennosta
ja piilotan
sydämeeni.
Siellä se
liekkinä palaa
eikä koskaan
sammu.

Tankarunoja

Rakkaus tappaa sut
nyt tai jossain välissä
Ivallisesti
iskee puukon selkään
ja kipu seuraa aina

Kesytätkö sen
hevosen, tosi villin?
Sydän vapaana
se pakenee taas tänään
sun kylmiä käsiä.

Saatko sä siitä
jotain tyydytystä kun,
rikot sen tytön,
tuhansiksi palasiksi,
maahan tallottavaksi.

Linnut laulaa vain.
Kevät puhjennut kukkaan
puro solisee
aurinko lämmin paistaa
ja niin lumetkin sulaa

Vihaa ja vihaa
koskaan se ei vaan lopu
sisältä syöty
päältä raavittu iho
mikä ihana tunne

Yksin kulkevat
metsän pimeydessä vain
ypöyksin on
yksinäinen tyttö ei
enää tunne mitään

Hevoset laukkaa
pitkin pientareita kun
sade ropisee
kivikattoa vasten
pilviverso taivaalla

Marjametsässä

Kesä pari vuotta sitten oli hyvin antoisa, mutta vähän yllätyksellinen luonnon marjojen suhteen. Ensin tuntui, ettei marjoja tule ollenkaan. Mustikoita kaipasin ja lähdin tutuilta paikoilta etsimään.

Helteisen kesäpäivän aamu oli vielä raikas, kun silmäni kävelyreitin varrella osuivat vadelmapuskaan. Nostin oksaa ja voi sitä marjojen määrää. Mutta puskassa oli muitakin. Äkäinen ampiainen tökkäsi piikkinsä sormeeni ja kyllä sattui. Onneksi sain piikin heti pois. Sormea pakotti, mutta en malttanut palata takaisin, sillä vadelmia löytyi niin paljon. Mustikoita en enää etsinytkään.

Muutaman päivän päästä menin samaan paikkaan katsomaan olisiko vadelmia lisää kypsynyt. Mutta puskat jotka olivat metsäautotien varrella, oli ajeltu pois.

Pettymyksestä toivuttuani, minut johdatettiin uuteen marjapaikkaan, joka alkoi aivan kotimme ikkunan alta tien toiselta puolelta. Paikalla oli vuosia sitten ollut vadelmia, mutta alueen raivaamisen jälkeen en niitä enää löytänyt. Nyt niitä löytyi.

Noin reilun viikon ajan poimin näitä ihanuuksia ja melkein suoraan sain pakkaseen laittaa, niin puhtaita ne olivat. Olin todella kiitollinen tästä odottamattomasta marjasaaliista, josta riitti iloa ja makunautintoa myös toisille, heille joilla ei ollut mahdollisuutta itse marjastaa tätä herkkuaan.

Puolukoitakaan ei tutuilla paikoilla näkynyt. Mutta luonto yllätti jälleen. Metsästä aivan läheltä, vanhan hakatun aukon reunasta löytyi ensin muutama punainen mätäs. Tarkempi katselu osoitti niitä olevan enemmänkin. Intoa täynnä kiirehdin kotiin sankoa ja poimuria hakemaan. Suuria ja meheviä puolukoita tässä aika hankalassa maastossa usean päivän ajan poimittuani, olin väsynyt mutta onnellinen. Pakasteet täyttyivät ja samoin sydän kiitoksesta.

Marjastaminen on mielekästä ja rentouttavaa puuhaa, vaikka hyttyset inisevät korvan juuressa ja ilkeästi välillä nipistävät. Ja vaikka hiki otsalta tippuu ja selässä virtaa, lopputulos palkitsee. On niin ihanaa tulla saaliin kanssa kotiin ja säilöä talven varalle. 

Syrjäsilmällä

Ollaan hengellisessä tilaisuudessa.
sen päätöshetkissä.
Tilaisuus on ollut puhutteleva,
koskettanut sydämiä.
On loppurukouksen aika.

Painetaan päät, suljetaan silmät, eikä vilkuilla sivuille.
Mutta minä en malta.
Syrjäsilmin katson, nouseeko mieheni käsi
kun kysytään, kuka haluaa antaa elämänsä Jeesukselle.
Ja käsi nousee.
Mieheni menee esille, hänen puolestaan rukoillaan
ja hän kokee pelastuksen.

Tämä on rukousvastaus minulle ja
jatkamme taivasmatkaa yhdessä, iloiten.

Kauan eläköön elämä

Kämppääjä on yksinelämisen taitolaji. On keksittävä itseviihdyttämistapoja. On opittava keino pitää mieli hyvällä päällä (en sano: hyvällä tuulella kun en pidä tuulta hyvänä mielentilana.)
Kämppääjän elämästä valtaosa on yksinoloa ja eloa(prosenttiluku ei ole aivan täysi sata, muttei siitä kaukana.) Kämppääjän päässä pyörivät tämänkaltaiset ideat. Kämppääjä kamppailee vain itsensä kanssa.