Missä on aarteesi, siellä on sydämesi. Näin vanha viisaus on aina lausahtanut. Ihmisen elämän ympärille voi kietoutua monenlaisia houkuttimia aarteeksi. Tykkää kiiltävästä, kuin harakka, on aina sanottu. Raha ja omaisuuden tavoittelu on ahneuden suurin pahe. Moni raataa tiukalle itsensä ja viimein väsähtää ja tuloksena on henkinen romahtaminen.
Olisi järkevämpää antaa elämän kuljettaa omia latujaan. Tyytyä vähempään ja nauttia elämästä.
Itse taas olen menettänyt nuorempana aarteen. Menin kotini rannassa uimaan. Palatessa hulahti vihkisormus sormesta hiekkapohjaiseen matalikkoon. Pysähdyin heti ja luulin löytäväni sormuksen heti. Vaan kun ei alkanutkaan löytyä. Aloin varovasti velloa hiekkaa. Ei löytynyt. Aloin tuntea toivottomuutta. Kauan etsin ja etsin. Ei vaan kultasormusta löytynyt. Täytyi tulla huolestuneena pois uimasta.
Nyt myöhemmin olen katunut, kun en lyönyt keppiä merkiksi siihen kohtaan, mihinkä sormus putosi. Ei olisi pitänyt antaa periksi ja uskoa, että sitä ei löydy. Asia on jäänyt vaivaamaan ja uskon aina, että vielä kerran sen löydän. Kun vesi on laskenut matalaksi, olen käynyt tutkimassa. Muistan kyllä kohdan, mihinkä putosi. Täytyy käydä kultaa huuhtomassa seulalla. Jospa sitä löytyykin, kun niin varmasti uskoo ja toivoo. Elämässä pitää olla unelmia ja toivoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, että kävit lukemassa blogitekstejä. Jätäthän pienen kommentin käynnistäsi, se ilahduttaa. Kiitos.