Miten nää safkat oli tota noin niinku tarkotus nielasta, kun ei ollut aseita, pilli vain tökötti cocicpurkissa ja muut eväät siinä levällään pitkin alusta.
Ja vaikka ovestahan mä sisään olin tullu, enkä mistään rasvahormista, niin jätkät vaan vilkas ja liukes juuri nopeesti Indiana Jonesia hakkaamaan.
Siinähän selvitin pelin henkee ja iskin kiinni. Heti alko paparollsista majoneesit valua pitkin naamaa, mutta olihan se älytty tiskin takanakin. Servettejä oli kaksin kappalein ja niitä sai lisää.
Sämpylä nyt oli mikä oli, mutta rehut ja pihvi täyttä tavaraa. Nypin ranskalaisia sormin ja tökin ketsuppiin ja imaisin cocista. Voi hitto, että maistu liemi kaameelta.
Mutta sitten katon kelloo ja totesin, että munhan pitäs olla jo kirkossa. Ei kun menoks.
Siellä oli hirvee ryysis, harjoiteltiin yhtä messua ja mun piti kuvata ja fiilikset oli huonot, ku näpit hais rasvalta ja yks tyyppi tunki siihe linjalle ja mähä manasin. Ne oli nakata mut veks, mutta joku keksi, että kovempaa kieltä sieltä pöntöstä kuulee ja anto olla. Joteski tuntu, että tässä olis niinku revanssin paikka ja löysin itteni taas rollsista.
Mä yritin olla joku Liu Kang, mutta enhän mä mitä ehtiny sitä Raideria väistää, ku olin jo vainaa. Mut uskotteks mitä? Just siks mut otettiin kun otettiinkin porukkaan kun olin niin nuija. Revin epätoivosesti niistä kahvoista kun joku sanoi:
- Mees vähän pois.
Ja kaks jätkää rupes jatkamaan sitä mun peliä kahestaan.
Eikä ne muuta sanonu, ku että pistä lisää rahaa, äkkiä ny!
Eikä se Tero myöhemminkään, mutta Mikalla oli vähän hauskaa:
- Kyllähän mä sut heti tunsin.
Niinhän mäkin sitte sen, ku katon sen pitkän lipan alle ja näin sen iloset silmät.
Kirjoitus julkaistu sanomalehti Keskisuomalaisessa 8.10.1998
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, että kävit lukemassa blogitekstejä. Jätäthän pienen kommentin käynnistäsi, se ilahduttaa. Kiitos.