Kuuluu kolinaa, kaikuuko? Ei oikeastaan paljon - hyvä, vielä taitaa olla hitunen toivoa. Sanotaan, että tyhjät tynnyrit kolisevat eniten ja luulisin saman pätevän pääkoppaankin.
Tyhjä pää, tarpeetonta sanojen helinää - tuttua, vaikka vaikea sitä on myöntää. Nimittäin joskus, tai siis melko usein, sanainen arkkuni tulvii yli ja puhua pälpätän puuta heinää. Kun muinoin mieheni kanssa tutustuimme, mainitsin olevani ajoittain melkoinen pölisijä. Hän vastasi rauhalliseen tapaansa olevansa hyvä kuuntelija. Tunnustan, että kuunneltavaa on hänellä riittänyt.
En kuitenkaan myönnä ymmärtäväni ratkoa kaikkia maailman ongelmia, osaan tosin siinä sivussa tulee keinot keksittyä onnistuneesti. Siis omasta mielestäni.
Jonain aamuna tuntuu väistämättä olevan aivan turhaa suunsa avaaminen, mielessä ei ole mitään mainitsemisen arvoista ja joka sanan muodostaminen tuntuu ylivoimaiselta, ilmeisesti silloin pää on tyhjä. Mutta annas olla;kun puuro on syöty ja kahvi juotu alkaa lehteä selaillessa ajatuksia putkahdella sieltä aivojen uumenista.
Mutta tuntuu niin lohdulliselta, etten varmasti ole ainoa tyhjäpäinen ihminen tässä maailmassa. Kovinkin tärkeissä viroissa olevia on turhia pälpättäjiä, vain sanojen suoltajia ja vielä usein kielioppivirheitä vilisee. Luin juuri pätkän hienosta tutkimuksesta, mitään en ymmärtänyt, sanoja oli laitettu peräkkäin, mutta itse asia ei minulle ainakaan selvinnyt, vaiko ihan auennut, kuten omituisesti nykyään sanovat.
Ja tietenkin pään tyhjyys johtaa siihen, ettei paperillekaan muodostu sanoja. No, ei siis tietokoneen kuvaruudulle tule tekstiä, niinhän pitäisi tuo edellinen oikeastaan muotoilla. Joten; antaa olla, turha yritys saada jotain aikaiseksi, jatketaan sitten kun tai jos joskus löydän jonkinlaisen ajatuksen pääkoppani syövereistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, että kävit lukemassa blogitekstejä. Jätäthän pienen kommentin käynnistäsi, se ilahduttaa. Kiitos.