Puutarhani

Katselin ikkunasta pääsiäisen jälkeisellä viikolla, kuinka lunta sataa tuprutti sakeasti. Sulaakohan nuo isot kinokset edes juhannukseksi, mietin. Syksyllä jäi syystyöt tekemättä ja huoli siitä, miten selviän keväällä kaikesta työmäärästä puutarhassani.

Päivät kuluivat ja alkoivathan ne kinokset sulamaan yllättävänkin nopeaan. Levittelin suurimpien kinoksien lumia nopeuttaakseni sulamista ja pihan kuivumista. Oli kova into päästä siistimään puutarhani. Iltaisin kyllä selkä huusi hoosiannaa ja jalat pökkelönä. Ikä painaa jo sen verran. Pää tekis vaikka mitä, mutta kroppa ei kestä. Odotin sitä ihanaa tunnetta, kun saan istua pihakeinuun ja ihailla kätteni töitä. Ensimmäiset krookukset on ilmestyneet kukkapenkkiin. Tuntui, kuin kesä jo olisi alkanut. Ainakin sydämessä. Kylmäähän välillä on, vaikka aurinko lämmittää jo mukavasti, silloin, kun paistaa. Silloin on mentävä ulos, eikä tahdo malttaa tulla sisälle edes syömään. Lintujen laulukonsertit ovat olleet komeita nyt keväällä. Ennustaisiko se kaunista kesää. Niitä ilmaiskonsertteja on mukava kuunnella. Tulee onnellinen olotila.

Kukkapurkkeja ilmestyi taimineen taas aikamoinen liuta ikkunalaudoille. Niitä sitten kuskailen vuorotellen ulos ja sisälle. Nyt osa on jo venähtänyt reippaasti pituutta, joten pelkään, että kukkivatkin ennenkuin saan ne kokonaan pihalle viedä.

Ensimmäiset orvokkiamppelitkin piti käydä ostamassa. Taas se kukkahulluus iski. Kukahan ne kastelee ensi kesänä.

Rakastan puutarhaani, vaikka siinä on paljon työtä ja huolenpitoa.