Sitten kun...

- Sitten kun... Arvo aloittaa, mutta lopettaa kesken.

- Mitä sitten kun, Ella kysyy ja vilkaisee Arvoa.

- No minä vaan, ei, ei se tule nyt mieleen, Arvon ilme on hämmentynyt. Viime aikoina näin on käynyt usein.

- Sulla on alakanu näitä muistikatkoja tulla, sanoo Ella, pitäisköhän niitä alakaa tutkimaan.

- Ei ne mitää meinaa, kaikillaha niitä on, Arvo vähättelee.

- Mutta eikö olisi hyvä varmistaa, Ella kysyy.

- Miksi se siitä tulee, Arvo ärsyyntyy, jos ei muista nii ei muista.

He juovat hiljaisuuden vallitessa aamukahviaan, Ella kääntelee postilaatikosta hakemansa lehden sivuja, Arvo katselee ulos ja miettii omiaan.

- Sini tulee illalla käymään, Ella lausahtaa hetken päästä.

- Sini, toistaa Arvo, ilme on kysyvä.

- No Sini, kai sinä nyt Sinin muistat, Ella ihmettelee.

- Jaa Sini, tottahan minä Sinin muistan, molemmat tyttöni, Arvo vastaa.

- Molemmat, eihän meillä ole kuin yksi tytär, Ella muistuttaa.

- Minä tarkoitinki teitä, sinua ja Siniä, Arvo naurahtaa,

- vai niin, Ellaakin naurattaa.

Illalla Arvo alkaa pukea päällysvaatteita ylleen.

- Mihin sinä nyt, Ella ihmettelee,

- Käväsen tuossa naapurissa Einoo kattomassa, Arvo vastaa ja vetäsee lippalakin päähänsä.

- Ei hyvä mies Eino enää asu täälä, Einohan kuoli 10 vuotta sitten, Ella puuskahtaa.

- Onko Eino kuollu, huudahtaa Arvo.

- Oltiihhan me hautajaisissa, johan siitä on vuosia, Ella sanoo.

Arvon katse muuttuu harhailevaksi,

- vastahan me Einon kanssa tuossa pellon reunassa juteltiin, hän sanoo ääni värähtäen.

- Vai on Einoki kuollu, Arvo vielä hetken päästä sanoo ulos katsellen.

- Kuule, minä laitan kahvit tulemaan, taitaa se Sinikin kohta tulla, Ella palauttaa Arvon tähän päivään.