Romantiikkaa

Avatessaan kotioven Lea hätkähtää, kun puhelin pirahtaa soimaan. Harvoin hänelle kukaan soittaa.

- Tunnetko äänestä, vai täytyykö esitellä, kysyy miehen ääni.

Eero, mitä sinä tänne soittelet, Lean sydän hakkaa vimmatusti, nytkö se taas alkaa, hän ajattelee.

- Sano ees, mitä pojalle kuuluu, Eero pyytää.

- Ethän sinä ole vuosikausiin pojastas piitannu, tuskin koskaan piittasitkaan, Lea suutahtaa ja sulkee puhelimen.

Syksy menee omaa tahtiaan, Eero on soitellut Lealle ja on viimein saanut tavata poikansa, 9 vuotiaan Santun, jonka on viimeksi nähnyt 7 vuotta sitten.

Tulee jouluaaton aatto, Santun ja Lean rauha vähän häiriintyy, kun ovikello kilahtaa. Eero seisoo oven takana sylissään suuri joulupaperiin kääritty paketti ja toinen vähän pienempi kainalossa.

- Saako tulla sisälle hetkeksi, hän kysyy,

- No, mikäpä sua estäiskää, Lea yrittää pysyä rauhallisena, kun Eero astuu eteisen puolelle. Santtu seisoo Lean vieressä ja katsoa napittaa Eeroa kirkkain silmin.

- Meillä on hieno kuusi, hän sitten kertoo vilkuillen suurta pakettia Eeron sylissä.

- Oletko ihan ite sen metästä hakenu, Eeroa hymyilyttää.

- Me haettiin se kaupasta, tahokko nähä, miten hieno, Santun silmät loistavat.

- Ompa tosiaan komee kuusi, tähti vain latvasta puuttuu, Eero sanoo.

- Antaahan nyt sen kuusen olla, meillä on tässä vähän kiireitä vielä, Lea puuttuu isän ja pojan jutusteluun. Hänen mielensä on Eeron lähdettyä kaaoksen vallassa. Katkeruus tulee jostain kaukaa, muistikuvat heidän viimeisestä yhteisestä joulustaan. Eeron isäkin oli ollut mukana ja viina oli virrannut.

Joulun mentyä poikkeaa Lea töistä tullessaan tavaratalossa, hänellä on pari asiaa, joita ei lähikaupasta saa. Kun Lea lähestyy kassaa, huomaa hän edellään kassajonossa Eeron ja tekee hämmentävän huomion. Eeron ostosten joukossa ei näy ensimmäistäkään kaljapulloa eikä tupakkaa. Kun hän on aikeissa eritellä Eeron muita ostoksia, kääntää Eero päänsä ja huomaa Lean. Katseet kohtaavat. Eeron ruskeat silmät näyttävät yllättyneiltä.

- Tuleeko teille muuta, kysyy kassaneiti ja Eero alkaa kaivaa lompakkoaan. Lea tuntee poskiensa kuumotuksen maksaessaan omia ostoksiaan.

- Onko Santtu tykänny lahjastaan, kysyy Eero, kun he ovat ulkona.

- Miksei olisi, Lea nopeasti vastaa.

- Entäs sinä omastas, Eero sitten kysyy,

- Olen minä tykänny, on Lean pakko sanoa. Hänellä on kiusaantunut olo.

Helmikuu on alkanut kylmissä merkeissä. Lea on ajatellut Eeroa paljon, liiankin paljon. Kun hän työpäivän jälkeen kiirehtii pysäkille, on siellä jo toinenkin odottaja. Eero seisoo selin häneen.

- Mihinkäs sinä olet menossa, Lea kysyy yrittäen pitää äänensä normaalina, et kai meille ole tulossa.

- Ajaisitko pois, jos tulisin, Eero kääntyy katsomaan Leaa silmiin,

- Tuskin ajaisin, Lea vastaa, Santtu on kovasti ootellu. Ja sinä, huutaa hänen sydämensä.

- Jos minä sitten tulen, Eero sanoo. Peräkanaa he nousevat autoon, menevät vierekkäin istumaan.

Lea ja Santtu ovat matkalla mummolasta kotiin. Äiti oli tapansa mukaan ollut tarkkanäköinen ja vaistoinen,

- Et kai sinä vain ole rakastunu siihen ronttiin uudestaan, oli hän kysynyt. Lea oli raivokkaasti väittänyt vastaan, vaikka olikin tajunnut äidin olevan oikeassa. Niin ei saa käydä, on hän itselleen sanonut, ei enää samaa kiirastulta.

Ja kuitenkin, miten järjettömästi hän Eeroa kaipaakaan. Katkeruus entisajoista on hiljalleen sulanut viime viikkoina.

- Voi lapsiriepu, mitä teijän elämästä tulee jos sen Eeron siihen taas päästät sotkemaan, oli äiti huokaillut.

- Ei se mitään sotke, oli Lea vastannut, kyllä minä osaan sen varan pitää,

- Niinhän sinä luulet, oli äiti sanonut, kyllä siinä järki katoo, kun tunteet vie.

Kevät on tullut ja Lea on alkanut kulkea pyörällä töissä. Tie on sula ja kuiva, aurinko paistaa ja lehdet ovat puhjenneet puihin. Lean tekee mieli hyräillä, odotus tulevasta illasta täyttää ajatukset. Äkkiä hän huomaa kaksi koulupoikaa edessään ja jarruttaa kiivaasti.

- Kato akka etees, sanoo toinen pojista äänenmurroksen värittämällä äänellä, eikö sulla oo silimiä päässäs, Lea hypähtää pyöränsä päältä ja taluttaa sen poikien ohi, "tarviiko kulkee niin leveesti", hän ärähtää. Kaikenlaisia, hän ajattelee sydän hakaten. Kotiin tultuaan Leaa jo naurattaakin poikien mahtailut.

Lea on taas matkalla töihin. Mielessä pyörii edellinen ilta ja Eeron sanat. Tekee mieli hymyillä vain koko ajan.

Eero oli puhunut kihloihin menosta, hääpäivästäkin oli ollut puhetta.

- Tarkoitatko, että uudestaan naimisiin, oli Lea kysynyt,

- Tietenki vain siinä tapauksessa, että sinäki tahot, Eero oli sanonut pilke silmissään,

- Kyllä minä tahon, oli Lea huudahtanut, älä epäilekään.