Vanhahko mies istui puistonpenkillä, siinä missä hän kävelynsä lomassa tapasi levähtää.
Oli kaunis kesäpäivä, aurinko paistoi lämmittäen sopivasti, ei liian kuumasti ja penkiltä oli mukava katsella ohikulkijoita; ihmisiä ja koiria.
Kesäinen rauha rikkoutui, kun viereen istui, tai suorastaan kaatui naisihminen, potkaisten kiukkuisen näköisenä kengän jalastaan, tarkastellen kantapäätään.
- Onko joku hätänä? Uskalsi mies tiedustella.
- Kenkä hankaa, kohta on kantapäässä jo rakko ja vielä olisi matkaa kuljettavana. Laastarihan siihen pitäisi saada ja äkkiä, mutta kun ei minulla taida olla.
Huokaisten nainen alkoi raivokkaasti penkoa, ei ihan pientä laukkuaan. Mieskin kaiveli epäilevästi taskujaan ja kuinka ollakaan, taskunpohjalla oli nenäliinan lisäksi yksi laastari.
Mitään sanomatta mies polvistui kankeasti naisen eteen ja laittoi laastarin tämän kantapäähän.
Siinä tuo on polvillaan, kuin kosija ikään, ajatteli nainen hymyillen.
Siitä tuttavuus alkoi - yhdestä laastarista.
Seuraavana kesänä kosintakin oli tehty ja pari asui samassa osoitteessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, että kävit lukemassa blogitekstejä. Jätäthän pienen kommentin käynnistäsi, se ilahduttaa. Kiitos.