Taas kerran olen unohtunut ystäväni luokse leikkimään liian pitkäksi aikaa. Tienoon ylle on laskeutunut pimeys.
Kotimatka kulkee synkän metsän halki ja se pelottaa. Nyt ei kukaan halua lähteä saattamaankaan. Yksin on vain taivallettava. Sekin pelottaa mitä kotona sanotaan, kun olen taas ollut liian kauan kaverin luona.
Juoksen välillä osan matkaa, osan kävellen ja tarkkailen ympärilleni. Kaatuneet puunrungot ja kannot näyttävät pelottavilta, kun mielikuvitus valtaa ajatukset. Pian kuitenkin ensimmäisen talon valot näkyvät ja saavun asutulle kylälle päin synkän metsän siimeksestä.
Helpotus, kun astun sisälle kodin lämpimään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, että kävit lukemassa blogitekstejä. Jätäthän pienen kommentin käynnistäsi, se ilahduttaa. Kiitos.