Kuullessani tuon lauseen ensimmäisen kerran, päätin iloita usein, mutta vain lyhyinä pieninä pätkinä, välttääkseni itkun mahdollisuuden. Sanonnasta tuli elämänviisauden opettajani.
Viime vuosina olen tullut hieman toisiin ajatuksiin. Seuratessani suomalaisten urheilijoiden voittoja urheilukilpailuissa, on voiton hetkellä silmäkulmani alkaneet vuotaa tunneherkkyyden paljastavaa nestettä, jota kyyneleiksi sanotaan ja itkuksi tulkitaan.
Miehuuteni huutelee taustalla, että mitä itkua se muka on, kun siinä ei ole ääntä mukana. Tulee ihan liki ja kuiskaa korvaani: - Onneksi kukaan ei nähnyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, että kävit lukemassa blogitekstejä. Jätäthän pienen kommentin käynnistäsi, se ilahduttaa. Kiitos.