Kehtomme

 Missä on paikkamme maailmassa ja missä juuremme?

Missä sielunmaisemamme lepää?   Yksinkertainen vastaus:

Se on kotimme, paikka  joka on henkinen kehtomme ja paras paikka maailmassa.

    Kuinka monesti avaamme ja suljemme kodin oven. Emme aina sitä ajattele kuinka merkittävää se on. Lapsena ja nuorena se on aivan luonnollista. Kodin hoivassa ei ole huolta.

    Nuoruudessa tulee aika, että on ensikerran lähdettävä  kotoa maailmalle ja suljettava ovi surullisin mielin.

Äidinkin silmäkulmassa näkee kyyneleen, kun lapsen lähteminen pesästä sattuu.

      Näin aina elämässä käy.  Ovesta lähdetään, kunnes jälleen

suurin tuntein palataan.  Kodin ovi aina odottaa tulijoitaan.

Tulee elämässä aika, että koti on tyhjä.  Kukaan ei odota siellä. Silloin muistot meitä kantavat ja saattavat meitä kotipoluilla.

      Aikojen saatossa lapsetkin ikääntyvät  ja elämäntilanteet muuttuvat suuresti. Moni saa kohdata senkin, että kotia ei enää olekaan. Aika on kaiken muuttanut.

Lapsuudesta asti ajatellen, kuinka paljon on kodin ovesta lähdetty ja jälleen palattu. Monenlaisia hetkiä koettu.

Oikeastaan meillä elämässä on monta kotia. Lapsuuskoti ja sitten se koti mihin olemme perheemme perustaneet. Näillä kodeilla on vain erilainen arvo- ja tunnemaailma.

         On vielä elämässä lisää kotia. Kun aikamme täällä päättyy.

Sanotaan: Hän pääsi taivaan kotiin lepoon ja rauhaan.

Tämä on lohduttavaa. Kodeilla on pyhä tehtävä elämässämme.

Koti on kulttuurimme ja kehtomme.