Jeesus Nasaretilainen oppilaineen oli poistumassa Jerusalemin temppelistä. Sade oli lakannut ja pilvet hajaantuneet. Kirkas auringonpaiste sai koko kaupungin loistamaan häikäisevänä kukkuloillaan. Tuomas pysähtyi ja kääntyi ihailemaan valtavaa temppeliä:
- Katsokaa pojat, miten upeasti valkoinen marmori välkehtii.
- On mahtava rakennus kertakaikkiaan, Pietari myönsi pää kallellaan.
- Muuraustyökin on tehty tosi huolellisesti, Jaakob arvioi ja jatkoi pienen tauon jälkeen:
- Varsinkin, kun ottaa huomioon, miten suuria ovat kivet.
- Mutta sisältä tuo temppeli ei ole kullalla päällystetty, niinkuin Salomon temppeli aikoinaan, Tuomas heitti väliin.
- Ei olekaan, mutta tämä on paljon suurempi, Jaakob korjasi ryhtiään ja jatkoi:
- Katsokaa nyt tuota ympärysmuuriakin, aivan valtava pylväskäytävineen ja kivijärkäleineen.
Jeesus oli katsellut mietteissään loivia Öljymäen rinteitä. Nyt hän kääntyi ja puuttui keskusteluun:
- Kuulkaas nyt, aika tulee, jolloin tästä, mitä nyt katselette, ei jää kiveä kiven päälle. Kaikki hajoitetaan maahan. Siitä, mitä ihailette, tulee vain kiviröykkiö ja soraläjä.
Opetuslasten päälle putosi paksu hiljaisuus. Edes Pietari ei osannut sanoa mitään. Joukko lähti hiljaa tarpomaan Öljymäkeä kohti. Kysymysten aika olisi myöhemmin.
Ennustuksen toteutumisen alkuakordit lyötiin kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin. Vuonna 66 jKr. Juudan kansa kyllästyi roomalaisiin vallanpitäjiin ja nousi kapinaan. Se onnistui saamaan Jerusalemin hallintaansa. Ilo ei kuitenkaan kestänyt kauan ja sen hinta oli äärettömän kallis: Roomalainen sotapäällikkö Titus valloitti kaupungin vuonna 70 jKr. neljän kuukauden piirityksen jälkeen ja tuhosi sen. Koskaan aikaisemmin Jerusalemia ei oltu hävitetty niin täydellisesti. Ei jäänyt kiveä kiven päälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, että kävit lukemassa blogitekstejä. Jätäthän pienen kommentin käynnistäsi, se ilahduttaa. Kiitos.