Raitistumiseni jälkeen tuli uusi elämänvaihe aivan kuin olisi mennyt uusi pykälä päälle. Aivoni suorastaan tulvivat ajatuksia. Onneksi minulla oli salainen harrastus: pöytälaatikkokirjoittelu. Jossa kävin välillä aina salaa leikkimässä, vaikka olinkin jo lähes viisikymppinen äijjä. Purkautumiskanavaa etsiessäni päässäni välähti eräänä marraskuisena iltana, että jospa alankin kirjoittamaan Räiväkirjaa, kun päiväkirjan koin jotenkin naismaisena. Sankarirooliin valitsin viisaimmat ja älykkäimmät ajatukseni. Päivän arkiset tapahtumat saivat jäädä sivuosaan. Päätin, että Räiväkirjasta tulisi eräänlainen Aimon Avorismikokoelma. Se olisi pelkkää älynvälähtelyä ja silkkaa neronleimahtelua. Pari ensimmäistä päivää kirjoitin vitsinä, mutta jo kolmantena päivänä huomaisin olevani uponnut sen syövereihin koko sieluani myöten. Tunsin, etten helpolla tule tästä irti pääsemään, jos koskaan yhtään millään. Pian en enää halunnutkaan, en mistään hinnasta. Olin löytänyt elämälleni tarkoituksen. Loppuelämälleni merkityksen. Itselleni elämäntehtävän. Vilkkaalle aivotoiminnalleni purkautumiskanavan. Reilun kuukauden kuluttua tulee aloittamisesta kuluneeksi yhdeksäntoista vuotta ja kirjahyllyssäni on yhtä monta mapillista Räiväkirjaa. Ensimmäiset kymmenen vuotta seuloin yhden ajatuksen kaikista päähän pälkähtäneistä ajatuksista. Toisella kymmenvuotiskaudella huomasin, että hylkyyn meni hyviä ajatuksia, joten aloin kirjoitella niitä muistilapuille. Tänään olen kirjoittanut jo jouluaatonaatonaatonaatonaaton aattoon asti. Uusi pykälä pelasti henkeni ja toi syvällistä henkistä sisältöä elämääni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, että kävit lukemassa blogitekstejä. Jätäthän pienen kommentin käynnistäsi, se ilahduttaa. Kiitos.