Helteisen kesäpäivän aamu oli vielä raikas, kun silmäni kävelyreitin varrella osuivat vadelmapuskaan. Nostin oksaa ja voi sitä marjojen määrää. Mutta puskassa oli muitakin. Äkäinen ampiainen tökkäsi piikkinsä sormeeni ja kyllä sattui. Onneksi sain piikin heti pois. Sormea pakotti, mutta en malttanut palata takaisin, sillä vadelmia löytyi niin paljon. Mustikoita en enää etsinytkään.
Muutaman päivän päästä menin samaan paikkaan katsomaan olisiko vadelmia lisää kypsynyt. Mutta puskat jotka olivat metsäautotien varrella, oli ajeltu pois.
Pettymyksestä toivuttuani, minut johdatettiin uuteen marjapaikkaan, joka alkoi aivan kotimme ikkunan alta tien toiselta puolelta. Paikalla oli vuosia sitten ollut vadelmia, mutta alueen raivaamisen jälkeen en niitä enää löytänyt. Nyt niitä löytyi.
Noin reilun viikon ajan poimin näitä ihanuuksia ja melkein suoraan sain pakkaseen laittaa, niin puhtaita ne olivat. Olin todella kiitollinen tästä odottamattomasta marjasaaliista, josta riitti iloa ja makunautintoa myös toisille, heille joilla ei ollut mahdollisuutta itse marjastaa tätä herkkuaan.
Puolukoitakaan ei tutuilla paikoilla näkynyt. Mutta luonto yllätti jälleen. Metsästä aivan läheltä, vanhan hakatun aukon reunasta löytyi ensin muutama punainen mätäs. Tarkempi katselu osoitti niitä olevan enemmänkin. Intoa täynnä kiirehdin kotiin sankoa ja poimuria hakemaan. Suuria ja meheviä puolukoita tässä aika hankalassa maastossa usean päivän ajan poimittuani, olin väsynyt mutta onnellinen. Pakasteet täyttyivät ja samoin sydän kiitoksesta.
Marjastaminen on mielekästä ja rentouttavaa puuhaa, vaikka hyttyset inisevät korvan juuressa ja ilkeästi välillä nipistävät. Ja vaikka hiki otsalta tippuu ja selässä virtaa, lopputulos palkitsee. On niin ihanaa tulla saaliin kanssa kotiin ja säilöä talven varalle.
Pettymyksestä toivuttuani, minut johdatettiin uuteen marjapaikkaan, joka alkoi aivan kotimme ikkunan alta tien toiselta puolelta. Paikalla oli vuosia sitten ollut vadelmia, mutta alueen raivaamisen jälkeen en niitä enää löytänyt. Nyt niitä löytyi.
Noin reilun viikon ajan poimin näitä ihanuuksia ja melkein suoraan sain pakkaseen laittaa, niin puhtaita ne olivat. Olin todella kiitollinen tästä odottamattomasta marjasaaliista, josta riitti iloa ja makunautintoa myös toisille, heille joilla ei ollut mahdollisuutta itse marjastaa tätä herkkuaan.
Puolukoitakaan ei tutuilla paikoilla näkynyt. Mutta luonto yllätti jälleen. Metsästä aivan läheltä, vanhan hakatun aukon reunasta löytyi ensin muutama punainen mätäs. Tarkempi katselu osoitti niitä olevan enemmänkin. Intoa täynnä kiirehdin kotiin sankoa ja poimuria hakemaan. Suuria ja meheviä puolukoita tässä aika hankalassa maastossa usean päivän ajan poimittuani, olin väsynyt mutta onnellinen. Pakasteet täyttyivät ja samoin sydän kiitoksesta.
Marjastaminen on mielekästä ja rentouttavaa puuhaa, vaikka hyttyset inisevät korvan juuressa ja ilkeästi välillä nipistävät. Ja vaikka hiki otsalta tippuu ja selässä virtaa, lopputulos palkitsee. On niin ihanaa tulla saaliin kanssa kotiin ja säilöä talven varalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, että kävit lukemassa blogitekstejä. Jätäthän pienen kommentin käynnistäsi, se ilahduttaa. Kiitos.